Monthly Archives: syyskuu 2015

Peruskurssilla kuusi osallistujaa.

Kainuun Jääkiekkotuomarit järjesti jääkiekkotuomarin peruskurssin perjantaina 25.9.2015, ja kurssille saapui kuusi uutta tuomariksi haluavaa. Ensimmäisen osan ollessa nyt suoritettu, pääsevät osallistujat toimimaan kokelastuomarin roolissa aluksi E- ja D-juniorien otteluissa. Peruskurssin toisesta osasta ilmoitetaan myöhemmin.

Onnea haasteisiin uusille kokelastuomareille!

Matti Niirasesta KaiJT:n ensimmäinen kunniapuheenjohtaja!

Vuosikokous valitsi Matti Niirasen Kainuun Jääkiekkotuomareiden ensimmäiseksi kunniapuheenjohtajaksi kautta aikojen!

Niiranen on toiminut seuran puheenjohtajana jo vuodesta 2006, ja on myös KaiJT:n ainaisjäsen.
Yhdeksän vuoden aikana hän on näkyvästi edustanut Kainuun Jääkiekkotuomareita mm. Suomen Jääkiekkotuomarien liiton sekä Suomen Jääkiekkoliiton kokouksissa. Lisäksi hän on antanut työpanostaan merkittävästi toimitsijasektorille Kainuun alueella.

Kunniapuheenjohtajalla on täysimääräinen osallistumisoikeus niin jäsenkokouksiin, kuin myös hallituksen kokouksiin.
Lisäksi kunniapuheenjohtajalla on kokouksissa yksi ääni käytettävissään.

Kainuun Jääkiekkotuomarit kiittää suuresti Matti Niirasta yhdeksänvuotisesta puheenjohtajakaudesta sekä onnittelee kunniapuheenjohtajuudesta!

Vuosikokouksessa päätettyä.

Kainuun Jääkiekkotuomareiden sääntömääräinen vuosikokous pidettiin Scandic Hotel Kajanuksessa 21.9.2015 klo. 19 alkaen. Sihteeri toimittaa jäsenille virallisen pöytäkirjan kokouksesta lähiaikoina sähköpostitse.

Vuosikokous valitsi kaudelle 2015-2016 uuden hallituksen:

Jorma Leinonen, (kerhokouluttaja)
Pekka Laitinen, (tuomarinimeäjä)
Kati Kananen, (sihteeri)
Pasi Savolainen, (varapuheenjohtaja)
Jyri Ohtonen, (jäsen)
Heli Haataja (varajäsen)

Muutoksia tapahtuu myös puheenjohdon suunnalla, sillä Kainuun Jääkiekkotuomareiden uudeksi puheenjohtajaksi valittiin kuhmolainen pitkän linjan jääkiekkovaikuttaja Antti Komulainen.

Kaudella 2015-2016 rahastonhoitajana jatkaa kuhmolainen Hanna Seppänen, toimitsijaesimiehenä kajaanilainen Hannu Heikkinen sekä web-vastaavana Juho Leinonen Kajaanista.

Onnittelut kaikille valituille, ja tsemppiä meneillään olevaan kauteen!

Vuosikokous 21.9!

Kainuun Jääkiekkotuomarien sääntömääräinen vuosikokous pidetään Scandic Hotel Kajanuksessa 21.9.2015, klo. 19 alkaen.

Kokouksessa käsitellään edellisen kauden tili- ja toimintakertomukset, seuraavan kauden talousarvio- ja toimintasuunnitelmat sekä kauden 2015-2016 henkilövalinnat.

Championsturnauksen pistepörssin TOP 10 ja MVP!

Pistepörssi, TOP 10:

1) Jaakko Piirainen 6 + 3 = 9
2) Jari Kinnunen 5 + 4 = 9
3) Juha-Antti Piirainen 3 + 5 = 8
4) Tommi Uurtio 3 + 5 = 8
5) Arttu Lämsä 4 + 2 = 6
6) Leo Mansikkamäki 3 + 3 = 6
7) Timo Heikkinen 1 + 5 = 6
8 ) Jorma Ahtonen 3 + 2 = 5
9) Mika Kyllönen 1 + 4 = 5
10) Antti Kähkönen 3 + 1 = 4

Turnauksen MVP:

Jaakko Piirainen

HC Kiekkopojat Championsturnauksen valtias!

HC Kiekkopojat otti voiton ylivoimaisilla peliesityksillä KaiJt:n isännöimässä turnauksessa Kuhmossa 5.9.
Muutaman kuukauden ankaran kesätreenin jälkeen turnaus laittoi Kainuun harrastejoukkueiden kilpailukauden käyntiin. Seuraava turnaus järjestetään joulukuussa, josta tarkempaa infoa lähempänä.

Alla joukkueiden maaliero ja pisteet:

HC KIEKKOPOJAT 19-7 9

IKUTURSOT 16-5 6

KAIJT 10-23 2

PAPPILANPELLON 3-13 1
PAUKE

IKUTURSOT – HC KIEKKOPOJAT: 1-3

KAIJT – PAPPILANPELLON PAUKE: 3-2 (JA)

PAPPILANPELLON PAUKE – HC KIEKKOPOJAT: 1-6

KAIJT – IKUTURSOT: 2-11

KAIJT – HC KIEKKOPOJAT: 5-10

IKUTURSOT – PAPPILANPELLON PAUKE: 4-0

KaiJt kiittää turnaukseen osallistuneita joukkueita!